. . . Kun hän oli mennyt jäin makaamaan sängylle pitkäksi aikaa. Suljin silmäni ja mietin viime päiviä. Olin pakannut koko ajan. Muutamat kaverini olivat tulleet heittämään hyvästejä. Jotkut eivät selvästikään odottaneet minun enään palaavan Suomeen. Viimein kun olin aamulla pakannut laukkuni autoon, paikalla ei ollut ketään, jolle sanoa lopullisia hyvästejä. Paitsi, ehkä naapurin koira, joka oli katsellut minua aidanraosta. Koko matkan lentokentälle olin tuijotellut ikkunasta ulos. Isä oli ottanut matkalaukkuni, joten minulle oli jäänyt kannettavaksi reppuni ja pahvilaatikko. Vanhempani olivat tuuppineet minua eteenpäin turvatarkastukseen. Olin kulkenut sen läpi ja kun olin kääntynyt vilkuttaakseni vanhemmilleni, heitä ei näkynyt missään. Olin joutunut odottamaan vielä muutaman tunnin koneen lähtöä. Olin istunut penkillä reppu jaloissani, puristaen laatikkoa käsissäni ja lopulta laahustanut masentuneena lähtöportille. Ehkä oli hyvä päästä pois, jos kukaan ei täällä enään tarvinnut minua.
Nousin ylös ja avasin isomman matkalaukkuni. Päällimmäisenä oli kahdet lakanat. Koulusta tulleessa kirjeessä oli käsketty tuoda lakanat, joten olin pakannut nekin mukaan. Sängyn päädyssä oli tyyny ja peitto ja kun en keksinyt parempaakaan tapaa aloittaa, aloin pedata sänkyäni. Ensin lumenvalkea aluslakana, jonka jälkeen sulloin tyynyn tyynyliinan sisään. Olin ottanut oman tyynyni mukaan ja laitoin sen toisen tyynyn viereen sängyn päätyyn. Lopuksi vedin peiton pussilakanan sisään. Lakanat olivat taivaansiniset ja niissä oli paksu valkoinen pitsireuna. Nostin toiset lakanat laukusta kaapin ylimmälle hyllylle. Huoneessa oli tyhjä vaatekaappi, jossa oli toisella puolella viisi hyllyä ja toisella pieni tanko vaatteiden ripustusta varten, sekä yksi hylly. Purin matkalaukuista vaatteita. Farkut yhdelle hyllylle ja viereen kasa verkkareita, legginsejä ja shortseja. Yhtä hyllyä ylemmäs neljä kasaa paitoja: villapaidat ja neuleet, pitkähihaiset, t-paidat ja topit. Niiden yläpuolelle yöpaidat, niin että paidat ja mekot olivat yhdessä kasassa ja housut toisessa. Toiseksi ylimmälle hyllylle laitoin hupparit, neuleet ja hameet. Ylimmälle lakanoiden viereen laitoin laatikon, johon järjestelin sukat, sukkahousut ja alusvaatteet.Tangolle laitoin roikkumaan pitkän villatakin, kaksi kesäistä mekkoa ja yhden vähän juhlavamman mekon.
Sen jälkeen kaivoin repusta laturin ja laitoin kännykkäni lataukseen. kuulokkeet kiersin kiepille ja asetin yöpöydälle. Olin pakannut mukaan lempikirjani, jotta en unohtaisi suomen kieltä. Kirjat löysivät paikkansa pieneltä hyllyltä sängyn yläpuolelta. Nostin sängyn päälle koira pehmolelun, jonka olin ottanut mukaan hetken mielijohteesta. Mummoni oli antanut sen minulle, kun olin ollut pieni, joten siihen liittyi paljon muistoja. Nostin hiusharjan, kasvon puhdistus aineet, hammasharjan ja kaikki muut vastaavat ylimpään yöpöydän laatikkoon. Taittelin pyyhkeen lakana pinoon ja nostin päiväkirjani yöpöydälle kuulokkeiden viereen. Huoneen perällä oli iso laatikko. Kurkistin sinne ja näin koulupuvun. Niitä oli kaksi ja niihin kuului hame, paita, neule, kravatti, sekä takki. Taittelin nekin kaappiin. Siirsin koululaukkuni kaappiin mekkojen alle. Siellä oli valmiiksi penaalini ja kalenterini. Avasin viimein pahvilaatikkoni. Nostin varovasti sen sisältä nipun valokuvia. Muutamat esittivät ystäviäni ja sukulaisiani, mutta suurin osa oli vain Suomen luontoa. Tulisin ikävöimään sitä ja sen tähden olin ottanut siitä kuvia muistoksi. Asetin pinon, sekä pienen valokuva-albumin hyllylle kirjojen viereen. Yöpöydälle päätyi kaksi pienikokoista maskottiani, sekä kehystetty valokuva minusta ja veljestäni. Veljeni oli kuollut auto-onnettomuudessa joitakin vuosia sitten. Sängyn päätyyn taittelin veljeni vanhan huivin. Kaapissa oli jo hänen vanha huppari ja t-paita.
Hän oli ollut minua kaksi vuotta vanhempi ja minulle kaikki kaikessa. Hän ei ikinä ajanut minua pois ja useimmat hänen kavereistaan olivat olleet myös minun ystäviäni. Veljeni kuoltua muutamat hänen kavereistaan olivat alkaneet viettää aikaa minun kanssani. Mikael ja Anton olivat minun parhaita ystäviäni ja niitä harvoja, jotka olivat tulleet sanomaan hyvästit. Tulisin kaipaamaan heitä valtavasti.
Nostin laatikosta isoäidin antamat korut alimpaan yöpöydän laatikkoon. Samaan laatikkoon löysivät tiensä myös minun lompakkoni ja nuhjaantuneet kärkitossut. Olin lopettanut baletin neljätoistavuotiaana, kun veljeni oli kuollut, mutta en ollut osannut luopua tossuista, sillä ne olivat viimeinen yhteys rakkaaseen harrastukseen. Veljeni Eliel oli myös tanssinut balettia ja oli ollut siinä todella hyvä. Hänen kuolemansa jälkeen en ollut enää tanssinut, sillä se teki liian kipeää.
Repussa olleen kannettavan tietokoneen sujautin yöpöydän keskimmäiseen laatikkoon latauspiuhan kanssa. Siirsin vielä tyhjät laukut pois tieltä ja nojasin seinään tarkastellen huonettani.
Se oli pieni. Heti oven vieressä oli yöpöytä, jonka toisella puolella oli sänky. Sänky oli työnnetty seinän viereen ja seinällä, sen yläpuolella oli hylly, jossa oli nyt kirjani ja valokuvat. Sängyn päädyn ja seinän välissä oli vähän tilaa ja siihen olin tunkenut matkalaukkuni vierekkäin. Laukkujen yläpuolella oli pienehkö ikkuna, jota reunustivat tylsät, valkoiset ikkunaverhot.Ikkunan toisella puolella oli vaatekaappi. Muuten huoneen toinen pitkä seinä oli tyhjä, lukuun ottamatta peiliä. Lattialla oli luonnonvalkea, kohtalaisen pehmeä matto.
Liu’uin seinää vasten maahan istumaan. Oveen koputettiin ja Tanya pisti päänsä sisään. Hän selitti tulleensa katsomaan tarvitsinko apua ja kehui huonetta nätiksi. Lähtiessään hän vielä huikkasi, että ruoka oli puolen tunnin päästä. Tapaisin muut silloin. Pidätin hetken hengitystäni ja puhalsin sitten raskaasti ulos. Vaihdoin paidan vihreään t-paitaan. Harjasin oljen vaaleat pitkät hiukseni ja tarkastelin kasvojani. Kesä auringon esiin nostamat pisamat näkyivät vielä poskilla ja nenässä. Siitä huolimatta ihoni alkoi jo näyttää kalpealta. Ruiskukan sinisiä silmiä kehystävät ripset ja kulmakarvat olivat vaaleat. En silti nähnyt tarvetta käyttää ripsiväriä tai kulmakynää. Pyörittelin hiuskiehkuraa sormeni ympärille, miettiessäni, mitä tekisin hiuksilleni. Päätin lopulta jättää ne auki, lukuun ottamatta muutamaa suortuvaa, jotka kiinnitin pinneillä yhteen pään taakse. Alakerran kello löi kuusi kertaa, kun Tanya huusi meitä syömään. Kuuni juoksuaskeleita, sekä ylhäältä, että alakerran käytävästä. Vasta kun yläkerta oli hiljentynyt avasin huoneeni oven ja lähdin astelemaan hiljaa portaita kohti. Asuntolassa oli lisäkseni kymmenen muuta oppilasta. Viisi poikaa, viisi tyttöä. He kaikki olivat jo alakerrassa ja tungeksivat pöydän ympärillä. Kun minä astuin huoneeseen, kaikki hiljenivät ja kääntyivät katsomaan minua. . .
