Potkiskelin tiellä olevia pikkukiviä. Vittu miks niitten piti edes olla siinä ajattelin vihaisesti. Raahasin taas turhan painavaa kassia ihan jumissa ja olkapää kipeänä. Ja miks? Siksi että voi viedä töitä kotiin, kun ei riitä enää, että viettää kaikki valoisat tunnit tunkaisessa toimistossa vaan kotona pitää jatkaa niska limassa, jotta voi säilyttää työpaikan. Sitä se tuottaa, kun saa lapsen jo heti yhdeksäntoistavuotiaana. Olisin halunnut mennä yliopistoon, mutta Jonathan vei aikaa liikaa. Minä ja Tyler kävimme vuoroin töissä saadaksemme rahat kokoon kuuauden menoihin. Vanhempamme olivat hylänneet meidät heti kun tuli ilmi, että olin raskaana. He eivät olleet hyväksyneet meidän yhteenmuuttoamme vuotta aiemmin, mutta olivat pitäneet suunsa kiinni.
Rakastinhan minä Tyleriä, mutta rakkauteni oli vienyt minulta vapauteni ja nuoruuteni. Ja nyt en ollut enään kelvannut muuhun kuin assistentiksi. Juoksin päivät pitkät täysin turhien asioiden perässä. Tuuli ulvoi ja repi takkiani. Laitoin kädet puuskaan ja puskin läpi voimakkaasta tuuli muurista.
"Lisää vauhtia, kovempaa kovempaa!", huuto pysäytti kehää kiertävät ajatukseni. Käännyin katsomaan viereisessä leikkipuistossa keinuvaa pellavapäätä.
"Je voile à nuages", poika huusi nauraen helkkyvää naurua joka muodostui puhtaasta ilosta. Nuori tyttö joka sanoi jotain ranskaksi antoi pojalle vauhtia, vilkuillen vähän väliä hiekkalaatikossa peuhaavaa valeanpunaisiin puettua pikkutyttöä. Veikkasin, että nuori tyttö voisi olla aupair.
"Je voile à nuages", pojan into ja suloinen ranskan ääntäminen sai minut pakostakin paremmalle mielelle.
Kun nyt ajattelin niin Joonathan on ihana lapsi, enkä voisi elää ilman häntä. Elämäni tuntuisi tyhjältä, jos sitä ei täyttäisi lapsi. Kotini oli täynnä naurua ja rakkautta, minulla oli koti, ihmisiä jotka rakastivat minua ja välittivät. En haluaisi muuttaa mitään elämästäni. Jatkoin matkaani kevyemmin askelin, laukku ei painanut enään niin paljoa.
Ovi kolahti kiinni takanani. Joonahtan kipitti horjahdellen luokseni. Nostin lapsen syliini ja suukotin hänen otsaansa. Painoin poskeni hetkeksi hänen pehmoisia haituviaan vasten. Ruokin pojan ja puin hänelle haalarin päälle. Istahdin keinuun Jonathan sylissäni. Potkaisin keinun liikkeelle ja otin vauhtia.
"Nous voilons à nuages?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti