In the past

The little girl 

I used to be

Beautiful ballerina 

that was me

Twirling in my tutu

dancing with my heart 

dreaming big dreams 

innocence as my guard 

I want to feel 

the movement 

and the rhythm

in my feet

Want to dance 

like butterfly

but still in the beat

I miss the days

when I made miracles

with my feet 

And I loved every 

second

it was like my own feat

I miss the days 

when I rosed on my toes

spread my arms 

I felt like I was flying

But now I am tided up

and my feet 

are frozen 

they won't dance ever again

Those days are over

and for me

dancing is in the past 

forever

Viimeinen meistä

Pelko

Viikunapuun alla

tuuli ulvoo kaipaamalla

Hyytävä täysikuu

suden ulvonta nauruks muuttuu

hyeena hyppää selkääsi

nauraa perääsi

Sinä pelkäät

historian toistavan itsensä

eikä sitä suurempaa

pelkoa olekaan

haluan ulos tästä

pienestä laatikosta

kivensisästä

peruskalliosta

enkä ymmärrä

kuinka voisin

nähdä silmilläsi

kun suljet ne

kaikelta pahalta

Etkö näe pelkoa

joka sisintäni kirveltää

se syö minua sisältä

eikä ymmärrä

mikä on minulle parasta

Who doesn't want to grow up

Who's the little girl up there
Little wooden house in the tree
You can lift her down 
But you can't keep her from the dark
Because she'll run away from the light
She's afraid of the life

She hides and doesn't want to be found
Sick game of hide and seek
The little girl who doesn't wanna grow up
Dreams at night for a place where she can fly
When you ask her what she want's to do when she grows up
She answers to you
I'll never grow up I just get older
She just want's to dance and sing
Never become an adult 
She'll fly to the Never land
But she can't grow wings to fly free
Instead she has been tide still whit ropes
And she looks up to the night full of stars
Dark soft silk of the sky
The shining bridge of the lonely moon
Sun that she wishes could rise from West and set down to the East
And days would go backwards 
Years rolling back away
She hides her little nose in the books 
So she doesn't have to see the reality
Library is her sanctuary 
She's exotic bird
Rare butterfly and
Fragile fairy
Little girl who doesn't want to be found
Who plays in the tree house
Loves words and eats them like candy
And over her falls deep darkness
She looks up and sees the sky falling down

Happy ever after

When the world ended I red Romeo and Juliet. When the world ended my last thought was that I didn’t get my happy ending. I was awake all night and searched happy endings, because I knew that I wasn’t gonna get my own happy ever after.

The noise made my ears hurt, but I still couldn’t believe it was real. I had to go to the window and look outside. I couldn't believe my eyes. But it was true. Every last bit of it. . .

If you don't look up

And you still think you need someone. Someone to keep you safe. To keep you out of trouble. Someone who lurks around the corners and talk to you when everyone here looks trough you. To take you in her arms and take you away. But she'll eventually kill you and take your skin and your dream. You know if you just had one. I heard you had a dream one that kept you alive. One you always believed in no matter what. It took years to broke you down. Day by day you got up and tried your hardest. And you still would if your heart wouldn't be broken. You tried you hardest and they told you you were nobody. You were broken and you were nothing. And eventually you came to be all those things.
"You really thought that they liked you as you were. And you are not good enough for anyone. And you know it, don't you. But remember you can still keep going if you don't lift you head, because then you don't see everyones judging looks", says the voice inside you. And you go and believe, well yourself really.

Because it is only your voice inside your head. Your own conclusions from the looks you get. The whispers behind your back and the laughter. The laughter that still haunts you all tough their gone. You'll never see them in the hallways again. Only option is run into them in the bus. But you can know for sure that they won't never see you again. They won't regagnais you or even see you sitting there all alone.

And don't forget all the people around you. They care for you. Sort of at least. But you're never gonna see the rainbow if you don't look up.

Joka kolmas joka unohdetaan tilastoista

pieni tyttö nostaa nuken keskoskaappiin kellarihuoneessa

hän silittää sitä pienestä reiästä

lapsi riisuu valkoisen lääkärin takkinsa

tarttuu äitinsä käteen

ylhäällä hän kiipeää sänkyynsä

lääkäri tulee kiinnittämään tippaletkun

tytön rinnasta lähtee katetri

johon letku kiinnitetään

hän painaa päänsä tyynyy

puristaa äitinsä kättä niin lujaa kuin pystyy

siitä huolimatta äidin pitää lähteä ja irrottaa

lujaan puristukseen jähmettyneet sormet kuin hämähäkin koivet

aamulla tyttö odottaa äitiään

hypistelee helmikoruaan

hän saa siihen helmen jokaisesta toimenpiteestä

se on jo hänen toinen nauhansa

sillä ensimmäinen tuli liian täyteen

hän tuijottaa sairaalan ikkunasta ulos

ja silti hän on kuin kuka tahansa lapsi

vaikkei muut sitä ymmärrä

ei nää sitä pientä kärsijää

joka lukitaan oven taakse

pakoon infektioriskin maailmaa

ja vaikka hän huutaa

potkii vanhempiaan

karkaa portista

hänet tuodaan aina takaisin

hiukset leijailee yksitellen maahan

äiti tuo peruukin

mutta se kutittaa

joten tyttö pitää huivia

muutaman haituvan päällä

ajattelee

että vauvallakin on enemmän hiuksia

lääkäri sanoo

se johtuu lääkkeistä

lääkkeet kuulema parantaa

mutta silti

tyttö sivelee

kaljua päälakeaan

ikävöiden poskia suutelevia

hiuskiehkuroita

lääkäri sanoo että lääkkeet

ovat välttämättömiä

entä sitten

tyttö itkee

ei hän halua lääkkeitä

hän haluaa parantua

hän ei ymmärrä

ja miksi pitäisi kun tyttö

on vasta kolme

hänellä on kavereita joilla on myös syöpä

muita ihmisiä ei omaisten

lisäksi ole

Mikael on ihana

tyttö on aivan ihastunut

ja he lekkivät aina yhdessä

tyttö pääsee kotiin viikon lomalle

hän on heikko

ei pysty kiipeämään portaita

istuu sylissä

ja katselee käsiään

on silti hyvä olla kotona

tyttö joutuu teho-osastolle

hän on altistunut jollekin taudille

Mikael on kuitenkin onneksi sielä

Tytön tila heikkenee

äidin sydäntä särkee

Tyttö on vahva hän alkaa taas

mennä parempaan suuntaan

kun taas Mikael ei

tyttö parantuu ajan myötä

poikaa ei enää ole

hänet otettiin pois

joka vuosi tyttö käy pojan haudalla

suutelee kiveä

jättää kynttilän

vuosia myöhemmin hän

sytyttää kynttilän Katrinin muistoksi

suloisin tyttö

niin iloinen

hän todentaa sanontaa

parhaat lähtevät ensimmäisenä

kyyneleet valuvat

mielessä kelaa rulla

hän näkee kaikki

kaverit

joita ei enää ole

hän kääntyy

halaa takanaan olevaa

ihmistä

joka muistelee

yötä

jolloin tyttö itse lähes menetettiin

tyttö katsoo ylös

kuiskaa siskolleen

mun on ikävä Mikaelia

Nimetön sivu 1

Istuta minuun tappava tauti

joka vie minut

kauniina

kuin kuihtuneen kukan

syyskuun ensimmäisenä

kosketa minua lahjalla

joka muille on kirous

sillä vaikka olen vahva

en löydä paikkaani

ja kaikki olisi

paremmin

syyskuun toisena

joten istuta minuun tappava tauti

joka puhaltaa

kuin kesätuuli

rohtuneilta huuliltani

ja vie minut kuin

kuihtuneen kukan

ennen syksyn sadetta

syyskuun kolmatta

Mutta opeta minut rakastamaan

nauramaan kuin enkeli

ja tarttumaan kädestä

sanomaan kaksin olemme vahvempia

opeta minulle elämä

ennen maailmanlopun ennettä

ennen syyskuun neljättä

https://pikkukirjailia.blogspot.fi/2016/02/nimeton.html
https://pikkukirjailia.blogspot.fi/2016/03/nimeton-jatkuu.html

Kirjeitä rajan toiselta puolelta - Vuotta vaille

Käteni ojentuu kankeasti silittämään valokuvaa. Sormet ovat kuihtuneet kasaan ja kasvoja värittää ryppyjen viuhka. Niin monta vuotta sain kanssasi viettää. Ja nyt se on ohi. Seison kirkkosalin etuosassa.

Me tapasimme noin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Se oli vihan päivä. Niin sinä aina sanoit. Kai me jo pidimme toisistamme, sillä kiusoittelimme ja riitelimme koko ajan. Lopulta viikkojen kädenväännön jälkeen vaihdoimme salaisen suudelman. Siitä alkoi kuusikymmentäyhdeksän vuotinen taival. Vuotta vaille rautahäät. Sinä olit aurinkoni. Ja kuin auringonkukka käännyin aina sinuun päin, mutta samoin sinä etsit minua ja olin sinun pohjantähtesi. Kompassisi. Niin sinä sanoit. Yhdessä pohjantähti ja aurinko rakastivat maailmaa. Kultaisen käskyn mukaan toisiaan ja Jumalaa. Mutta rakkauden oli aika jakaantua. Vuosia myöhemmin seison tässä ja minulla on kolme lasta kahdeksan lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi.

Sydämeni on niin suuri, että se paisuu kohta rinnastani ulos. Mutta nyt se pumppaa vain puoliteholla, sillä sinä et ole enää vastaanottamassa loistavaa rakkauden valoa. Sillä toisin kuin moni luulee rakkaus on ihminen joka on aina siellä. Aina paikalla tarvittaessa. Rakkaus on käsi joka suojaa pimeässä pahoilta unilta. Rakkaus on katse vaihdettuna huoneen poikki. Rakkaus on hiljaisuus huoneessa. Rakkaus on molekyyli ilmassa. Rakkaus on elinehto.

Se on kuin iäti puhaltava tuuli aina nouseva aurinko ja sammumaton kuu. Tähdet kuolevat, pilvet hajoavat, lapsi kasvaa aikuiseksi, maa halajaa sen joka on siitä siinnyt. Mutta se ei sammu. Rakkaus on viimeinen tähti joka sykkii elämää vielä silloinkin kun aurinko ei enää nouse. Viimeiseen sydämen lyöntiin se on elossa.

Mutta se ei ole suudelma, se ei ole kahle sormessa, se ei ole täydellinen.

Hän kysyi minulta kerran onko täydellistä paria olemassa. Vastasin ei vaikka puhutaan niistä pareista joilla rakkaus ei sammu. Mutta täydellisyys on illuusio. Paraskin rakkaus venkoilee, se riitelee, se palaa vihan liekkiä. Kaikilla on huonoja päiviä ja hyviä päiviä. Rakkaus on sitä, että hyviä karttuu enemmän kuin huonoja. Meillä niitä on säästössä tuhansia ja vuotta vaille päiviä olisi seitsemänkymmentä vuotta. Hyviä ja huonoja. Ja jokainen niistä Herran huomassa.

Vaikeinta on päästää irti, mutta se on pakko. Vaikka kuinka taistelet vastaan, et voi estää heitä menemästä. Minua kuitenkin auttaa, että sinä nukuit pois, käsi kädessäni, toinen Jeesuksen kädessä. Pelkäämättä jätit ensimmäisen pysäkkisi taakse. Kykenit siihen koska tiedät, että on jokin joka kantaa rajojen toiselle puolelle.

Ei ole enää montaa päivää ennen kuin näemme taas. Siihen asti. Hyvästi rakkaani.

Silitän arkkua. Keppiin nojaten nilkutan istumaan. Näen tähtisilmiä, jotka kimaltavat vedestä. Hän oli rakas niin monille. Kosketti niin montaa sydäntä ja jätti jälkeensä jalanjäljen. En voisi ikinä unohtaa. Kaivan valokuvan nuoresta parista. Nostan käden poskelle. Iho on kurttuinen, mutta löydän piiloutuneen hymykuopan. Huulet joille on uskottu monta salaisuutta. Kädet jotka on levittänyt rakkautta vuosi kaudet.

Minä olen jo valmis lähtemään.

Ps. Lue koko novellikokoelma

https://pikkukirjailia.blogspot.fi/2016/02/kirjeita-rajan-toiselta-puolelta.html
https://pikkukirjailia.blogspot.fi/2015/12/kirjeita-rajan-toiselta-puolelta-se.html
https://pikkukirjailia.blogspot.fi/2015/11/kirjeita-rajan-toiselta-puolelta.html

Watertroops

Amurin enkelin vesijoukot valmiudessa