Happy ever after

When the world ended I red Romeo and Juliet. When the world ended my last thought was that I didn’t get my happy ending. I was awake all night and searched happy endings, because I knew that I wasn’t gonna get my own happy ever after.

The noise made my ears hurt, but I still couldn’t believe it was real. I had to go to the window and look outside. I couldn't believe my eyes. But it was true. Every last bit of it. . .

If you don't look up

And you still think you need someone. Someone to keep you safe. To keep you out of trouble. Someone who lurks around the corners and talk to you when everyone here looks trough you. To take you in her arms and take you away. But she'll eventually kill you and take your skin and your dream. You know if you just had one. I heard you had a dream one that kept you alive. One you always believed in no matter what. It took years to broke you down. Day by day you got up and tried your hardest. And you still would if your heart wouldn't be broken. You tried you hardest and they told you you were nobody. You were broken and you were nothing. And eventually you came to be all those things.
"You really thought that they liked you as you were. And you are not good enough for anyone. And you know it, don't you. But remember you can still keep going if you don't lift you head, because then you don't see everyones judging looks", says the voice inside you. And you go and believe, well yourself really.

Because it is only your voice inside your head. Your own conclusions from the looks you get. The whispers behind your back and the laughter. The laughter that still haunts you all tough their gone. You'll never see them in the hallways again. Only option is run into them in the bus. But you can know for sure that they won't never see you again. They won't regagnais you or even see you sitting there all alone.

And don't forget all the people around you. They care for you. Sort of at least. But you're never gonna see the rainbow if you don't look up.

Joka kolmas joka unohdetaan tilastoista

pieni tyttö nostaa nuken keskoskaappiin kellarihuoneessa

hän silittää sitä pienestä reiästä

lapsi riisuu valkoisen lääkärin takkinsa

tarttuu äitinsä käteen

ylhäällä hän kiipeää sänkyynsä

lääkäri tulee kiinnittämään tippaletkun

tytön rinnasta lähtee katetri

johon letku kiinnitetään

hän painaa päänsä tyynyy

puristaa äitinsä kättä niin lujaa kuin pystyy

siitä huolimatta äidin pitää lähteä ja irrottaa

lujaan puristukseen jähmettyneet sormet kuin hämähäkin koivet

aamulla tyttö odottaa äitiään

hypistelee helmikoruaan

hän saa siihen helmen jokaisesta toimenpiteestä

se on jo hänen toinen nauhansa

sillä ensimmäinen tuli liian täyteen

hän tuijottaa sairaalan ikkunasta ulos

ja silti hän on kuin kuka tahansa lapsi

vaikkei muut sitä ymmärrä

ei nää sitä pientä kärsijää

joka lukitaan oven taakse

pakoon infektioriskin maailmaa

ja vaikka hän huutaa

potkii vanhempiaan

karkaa portista

hänet tuodaan aina takaisin

hiukset leijailee yksitellen maahan

äiti tuo peruukin

mutta se kutittaa

joten tyttö pitää huivia

muutaman haituvan päällä

ajattelee

että vauvallakin on enemmän hiuksia

lääkäri sanoo

se johtuu lääkkeistä

lääkkeet kuulema parantaa

mutta silti

tyttö sivelee

kaljua päälakeaan

ikävöiden poskia suutelevia

hiuskiehkuroita

lääkäri sanoo että lääkkeet

ovat välttämättömiä

entä sitten

tyttö itkee

ei hän halua lääkkeitä

hän haluaa parantua

hän ei ymmärrä

ja miksi pitäisi kun tyttö

on vasta kolme

hänellä on kavereita joilla on myös syöpä

muita ihmisiä ei omaisten

lisäksi ole

Mikael on ihana

tyttö on aivan ihastunut

ja he lekkivät aina yhdessä

tyttö pääsee kotiin viikon lomalle

hän on heikko

ei pysty kiipeämään portaita

istuu sylissä

ja katselee käsiään

on silti hyvä olla kotona

tyttö joutuu teho-osastolle

hän on altistunut jollekin taudille

Mikael on kuitenkin onneksi sielä

Tytön tila heikkenee

äidin sydäntä särkee

Tyttö on vahva hän alkaa taas

mennä parempaan suuntaan

kun taas Mikael ei

tyttö parantuu ajan myötä

poikaa ei enää ole

hänet otettiin pois

joka vuosi tyttö käy pojan haudalla

suutelee kiveä

jättää kynttilän

vuosia myöhemmin hän

sytyttää kynttilän Katrinin muistoksi

suloisin tyttö

niin iloinen

hän todentaa sanontaa

parhaat lähtevät ensimmäisenä

kyyneleet valuvat

mielessä kelaa rulla

hän näkee kaikki

kaverit

joita ei enää ole

hän kääntyy

halaa takanaan olevaa

ihmistä

joka muistelee

yötä

jolloin tyttö itse lähes menetettiin

tyttö katsoo ylös

kuiskaa siskolleen

mun on ikävä Mikaelia

Nimetön sivu 1

Istuta minuun tappava tauti

joka vie minut

kauniina

kuin kuihtuneen kukan

syyskuun ensimmäisenä

kosketa minua lahjalla

joka muille on kirous

sillä vaikka olen vahva

en löydä paikkaani

ja kaikki olisi

paremmin

syyskuun toisena

joten istuta minuun tappava tauti

joka puhaltaa

kuin kesätuuli

rohtuneilta huuliltani

ja vie minut kuin

kuihtuneen kukan

ennen syksyn sadetta

syyskuun kolmatta

Mutta opeta minut rakastamaan

nauramaan kuin enkeli

ja tarttumaan kädestä

sanomaan kaksin olemme vahvempia

opeta minulle elämä

ennen maailmanlopun ennettä

ennen syyskuun neljättä

https://pikkukirjailia.blogspot.fi/2016/02/nimeton.html
https://pikkukirjailia.blogspot.fi/2016/03/nimeton-jatkuu.html