maanantai 14. maaliskuuta 2016

Matkalla

maisemat liukuvat ohi
ikkunan toisella puolella
nojaan päätäni 
selkänojaan
matkaa jäljellä
maisema pimenee
valon vähetessä

odotan innolla
samalla kauhulla
kun koti jää taa

pitkä matka 
aivan yksin
tyhjässä junassa
ennen viimeistä pysäkkiä



Käytävä


Istun koulun käytävällä pää painettuna polviin. Polvet olen vetänyt rintaan kiinni. Puren hammasta ja yritän olla mahdollisimman huomaamaton. Toisella puolellani on joukko luokkalaisiani. He puhuvat kovaan ääneen ja nauravat. Heidän äänensä saavat minut tuntemaan itseni pieneksi. Toisella puolella on joukko entisiä kavereitani. Kuuntelen heidän juttujaan sivukorvalla, mutta luovitan, sillä heidän juttunsa ovat tyhjänpäiväistä höttöä. Istun siis kahden porukan välissä, eikä kukaan välitä minusta. Olen huomaamaton, näkymätön. Irvistelen itsekseni. Haluan vain kotiin. Kyyneleet kihoavat silmieni taakse, mutta en voi sallia sitä, että alkaisin itkeä keskellä koulun käytävää. Kummaltakin puoleltani kuuluvat äänet tuntuvat painostavilta. Ne työntävät raskasta ilmaa yhä tiivimmäksi ja tiivimmäksi renkaaksi ympärilleni. Suljen silmän. Hengitän kolme kertaa syvään ja teen päätökseni. Nousen ylös. Kävelen ihmisten välistä oville. Avaan oven ja lähden.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kasvoton

Emme voi koskaan olla niin eksyksissä
ettei enkelit pystyisi löytämään meitä

mutta mitä jos emme enäää itse löydä itsejämme
jäämme ventovieraiksi itsellemme
katoamme massaan
katoamme itseemme
osaksi kasvotonta yhteiskuntaa

teemme niinkuin muut tekevät
suljemme omat ajatuksemme pois
pukeudumme muiden tavoin
emme anna persoonallemme valtaa

haamuina vaelletaan
kunnes löydämme itsemme
vielä uudelleen

jos löydämme


Kevät

ilma tuoksuu 
kuulen kevään laulun
linnut palaavat ja 
joet sulavat

kyynel vierii poskella
kaikki herää uudestaan
vain yksi pysyy paikallaan
estyneenä muuttumaan
vain yksi pysyy paikallaan

ainiaan

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Nimetön jatkuu

Kun Miikka marssi keittiöön, edelleen myrtyneen näköisenä isä otti kasvoilleen tärkeän ilmeen.
”Kuten tiedätte Elisa on tulossa tänään käymään ja minä odotan moitteetonta käytöstä, kaikilta kolmelta”., hän täydensi ja vilkaisi veljeään.
”Mä meen Jaskan luo. Sovittiin, että pelataan korttia ja ehkä otetaan vähä jotain tähän kankkuseen”, Henry sanoi tarkoittaen sanoilla vähän jotain sitä, että tulisi illalla kotiin täysin humalassa.
”Minä Lina ollaan kans menossa. . .”, Miikka aloitti, mutta isä keskeytti hänet.
”Ette muuten oo menossa mihinkään”, hän jylisi ja Henry livahti keittiöstä. Isä poistui hänen jälkeensä ja me jäimme keittiöön supattamaan päät yhdessä.

Kun kello löi kolme me olimme valmiit. Kaikki valmistelut oli tehty ja kumpainenkin oli pynttäytynyt parhaimpiinsa. Minä puristelin mekkoni helmaa vaivaantuneena ja toivoin, että minulla olisi farkut jalassa. Jo olinkin tuntenut itseni vaivaantuneeksi, niin olin onnekas Miikkaan nähden. Hän oli pitkän inttämisen jälkeen laittaa farkut, mutta kiskoi nyt paitansa kaulusta naama tomaatin punaisena. Miikka vihasi kauluspaitoja, varsinkin tätä vaaleansinistä, joka oli liian pieni. Isä ei ilmeisesti ollut vielä huomannut, että me olimme jo ohittaneet sen iän, jossa vanhemmat valitsevat lastensa vaatteet. Seisoimme eteisessä rinnakkain kädet selän takana olka vasten olkaa. Ovikello soi ja isä kiirehti ovelle.
“Jukka, kuinka ihana nähdä sinua”, ovesta sisään pöllähtänyt vaaleahiuksinen nainen sanoi. He halasivat ja vasta muutaman minuutin päästä Elisa tuntui huomaavan, että minä ja Miikkakin olimme paikalla.  
“Kas Miikka”, hän sanoi kierten kätensä Miikan ympärille. Miikka irvisti minulle ja hieroi Elisan selkää. Hän näytti minulle nopeasti peukkua samalla kun Elisa huudahti: “Elina!”
Kun hän halasi minua painoin kämmeneni hänen selkäänsä vasten. Elisa irrottautui minusta ja unohti minut ja Miikan saman tien. Hänen lähtiessään isämme käsipuolessa olohuoneeseen minä ja Miikka heitimme ylävitosen ja virnistimme toisillemme. Käytävää pitkin etääntyvän Elisan selkämys oli täynnä glitteriä, pikkuhelmiä ja langanpätkiä. Miikka oli Elisaa halatessaan levittänyt hänen selkäänsä liimaa, johon oli tarttunut minun kädessäni olleet hilut. Kävimme pesemässä kädet ja palasimme muiden seuraan. He olivat ehtineet olohuoneeseen ja Elisa ahmi leivoksia, keksejä ja karkkeja sohvapöydällä olevista astioista. Isä ryysti kahvia hienostuneesti isoäidin vanhoista kupeista ja puhui häiden käytännön järjestelyistä.