Viimeistä päivää

JUOKSEN. Juoksen vaikka ilma on siihen liian kuuma. Vaikka nyt ei saisikaan hengästyä liikaa. Ajattelen vain, että kohta saa levähtää. Vielä pitää jaksaa hetki. Kirin vielä vähän lisää vauhtia, vaikka aikaa jotenkin maagisesti liikenisikin en uskaltaisi katsoa kellon sykemittaria. Vielä jos vähän lujempaa. Lihakset supistelevat ja laittavat vastaan. Ne huutavat älä nyt hullu yritä mitään maailmanennätystä. Keuhkoihin sattuu eikä ilma kulje. Tuntuu pahalta vetää ilmaa sisään, kuin hengitystiet olisi liimattu kiinni. Oksettaa jo ja hengitys vinkuu. Yritän olla kuuntelematta sitä. Rintaa pakottaa, mutta minun on jaksettava vielä vähän lisää.

Kaadun ja jotenkin onnistun pyöräyttämään itseni niin, että kylki ottaa pahimman tömähdyksen vastaan. Ei ole aikaa tarkistaa tuleeko naarmuista verta. Ainakin koko kylkeä kirvelee hirveästi. Koko kroppa huutaa ja tiedän etten jaksa enää paljoakaan. Mutta jos nyt pysähtyisin en enää jaksaisi jatkaa matkaa. Minun on päästävä perille. Hengitys vinkuu ja keuhkoihin sattuu niin, että kyyneleet nousee silmiin. Tuijotan tiiviisti jalkoja, etten kompastu enää. Silti nilkka muljahtaa, se haluaisi pettää alta.

Tartun kiinni ovenkahvaan niin, että melkein riuhtaisen sen irti. Riipun metallikahvassa kuin koko elämäni olisi sen varassa. Romahdan ovesta sisälle, enkä jaksa kammeta itseäni kuin istumaan. Hengittäminen sattuu niin paljon, etten uskalla vetää henkeä. Hän tulee kulman takaa ja tuijottaa intensiivisesti suoraan silmiini. Ääntä ei tule joten tyydyn vain tuijottamaan häntä ja sanattomasti esittämään kysymykseni hänelle.
"Joo, mä pääsin sisään. Mä pääsin yliopistoon", hän kuiskaa. Katselen hänen kyynelten läpi sädehtiviä kasvojaan tutkivasti. Hymyilen niin leveästi, että pelkään suuni putoavan naamaltani. Pakotan sätkivät jalkani kantamaan minut hänen luokseen ja halaan häntä kuin viimeistä päivää.

Viimeinen piruetti

Luistinten terien suhina kaikui muuten hiljaisessa jäähallissa. Teräni liukuivat pitkin urautunutta jään pintaa. Vauhti kiihtyi ja nojasin syvempään kaareen saadakseni paremman otteen jäästä. Pikaisesti sutaistusta poninhännästä oli karanneet otatukan suortuvat pyyhkivät punoittavia poskiani. Jäähallissa kajahti soimaan A.R. Rahmanin Jai ho! jota seurasi Adelen uusin hitti. Ensin kaaren vaihdot ja kolmoset. Rakastin sitä narskuvaa ääntä joka syntyi kun teki oikein syvän kaaren ja terä pureutui jäähän. Pikku hiljaa koko joukkue oli valunut pukukopeilta jäälle ja aloittanut alkuverryttelyn. Kiihdytin kaarteessa. Kiepuin ja pyörin twisseleitä, kolmosia, kantakäännöksiä ja muutaman vaivihkaisen saksihypyn. Pääsin kolmella sirklauksella ohitamaan päädyn. Valmistauduin, painoin vankasti vasemman luistimen jäätä vasten ja siirsin painon oikealle puolelle. Ylävartalon kiepautus ja pyörin jo vasemman jalan varassa. Yksi, kaksi, kolme kierrosta. Vitsi olin tehnyt virheettömän kolmois twisselin. Käännyin ympäri ja lähdin ottamaan taas vauhtia. Taaksepäin kaari pari potkua ja toinen kaari. Tumps. Yhtäkkiä minuun osui jokin tai pikemminkin joku. Kaaduin pyllylleni ja paiskauduin laitaa vasten niin, että ilma karkasi keuhkoistani. Purin huultani ja tunnustelin vääntynyttä nilkkaani. Vasen jalkani oli saanut pahimman osuman. Nousin ylös ja onnuin kentän reunalle liukuen varovasti oikean jalan varassa.

Kuolemani päivä

Nainen ei voinut millään uskoa sitä. Mies polvistui tämän eteen hermostuneena, mutta varmana siitä, että oli tehnyt oikean päätöksen. Molemmat hehkuivat riemusta ja silmät räpyttelivät turhan tiheään tahtiin. Timanttisten korulaatikko aukesi naksahtaen paljastaen auringon säteissä kimaltelevan sormuksen. Hieman punaiseen taittava kivi hehkui kuin aurinko itse. Muutaman lyhyen sanan, tarkemmin kysymyksen ja vastauksen jälkeen onnellinen pari syleilivät toisiaan keskellä merenranta terassia. Naisen poskelle vierähti onnenkyynel.

Tyttö istui yksin huoneessaan. Miten hän olikin voinut langeta niin helppoon ansaan. Poika oli ollut ihana, mutta arvaahan sen mikä lopputulos tulee kun yhdistetään hyvän näköinen poikaystävä ja bileet, joihin et itse pääse. Se typerys oli mennyt ja pettänyt oikein kunnolla. Ainakin sillä oli sen verran aivomassaa, että oli tullut itse kertomaan. Ainakin säästyin juorujen säälimättömyydeltä, sillä siinä kohtaa kun muutsaivat tietää olin tiennyt jo pitkään. Viha kasvoi tytön sisällä. Oliko kaikki kundit aina idiootteja. Kuuma poskea polttava kyynel putosi hänenposkeltaan käsiinsä.

Isoäiti katseli onnellisena pojanpoikaansa. Poika pääsi ripille ja isovanhemmat pääsivät todistamaan tätä tärkeää päivää. Vanhalle naiselle tuli mieleen samankaltainen tilanne parinkymmenen vuoden takaa. Silloin hänen oma poikansa käveli alba päällä kirkon käytävää alttaria kohti. Kirkossa kajahti viren alkusävelet ja vanhuksen huulilta laulu nousi yhtä kirkkaana kuin aina ennenkin. Hän oli elänyt pitkän elämän kahdeksankymmentäseitsemän onnellista vuotta. Vielä ei ollut aika lähteä mutta pian hän kuiskasi itselleen. Hän pyyhkäisi kyyneleen ryppyiseltä poskeltaan. "Älä itke kulta”, henkäisen niin, ettähengitys rohisee. Tylsän värittömän sairaalahuoneen seinät tuntuvat puristuvan lähemmäs. Painan tyttäreni käden poskelleni. “Ei se mitään”, sanon pyyhkäisten kyyneleet hänen poskiltaan. Syöpäkasvain on levinnyt koko kehooni ja viimeiset minuutit valuvat kuin tiimalasin hiekka. Olin onnellisempi kuin koskaan käydessäni mielessäni läpi elämäni saavutuksia. Rakkaus, lähimmäiset, perhe ja työ jossa olen saanut parantaa maailmaa. Sitten pelkkää mustaa ja yksittäinen kyynel, joka tipahtaa kädelleni.