Hyvästit salaisuuden kantajalle

. . .Räpäytin silmiäni. Hetken aikaa näin ihan erilaisen näkymän. Keinu oli sama, jokseenkin parempikuntoinen ja siinä keinui kaksi lasta. Tyttö ja poika. Tyttö oli puettu pitsiin ja röyhelöihin ja hänen pitkät hiuksensa oli letitetty kahdelle palmikolle. Arvioin, että tyttö oli noin kuuden vanha. Viereisessä keinussa kiikkui tyttöä noin kolme vuotta nuorempi poika. Pojalla oli valkea pellavapaita ja ruskeat housut, joita kannattelivat henkselit. Oli selvästi kesä ja pellavapäiset lapset olivat tulleet nauttimaan aurinkoisesta iltapäivästä lehmusten varjostamalle takapihalle. Oli kuuma, mutta varjot viilensivät mukavasti Vedin keuhkoihini raikasta ilmaa ja samassa olin märällä illan hämärtämällä takapihalla.

“Kia!” Nat heilutti kättään kutsuvasti. Menin hänen luokseen ja istuin keinuun, jonka hän jalosti luovutti minulle takaisin. Antonia keinui nauraen vieressäni. Nathan alkoi antaa minulle vauhtia ja kohta minäkin nauroin kovaan ääneen, tuulen suhistessa hiusteni lomassa.

“Xander! XANDER!”, näin Erican juoksevan meitä kohti. . .

Nyt on aika sanoa hyvästit salaisuuden kantajalle. Jatkan sen kirjoittamista ja olen päässyt jo hyvinkin pitkälle. (Kaikkea et tosin voi täältä lukea) Kuitenkin olen miettinyt, että nyt olisi muiden tekstien aika täällä blogissa.

Jos haluat lukea miten tarina jatkuu tästä, voit kertoa siitä kommenteissa ja voin harkita tarinan palauttammista bogiin. Muuten se tulee luettavaksi, vasta valmistuessaan. (Mihin voi mennä pitkäkin aika)