lauantai 2. tammikuuta 2016

Rasavilli jatkuu. . .

. . .Seuraavana aamuna en mene aamupalalle. Tapaan Alin pikaisesti käytävällä. Olemme eri koulutusryhmissä, joten meillä ei ole yhteisiä tunteja. Ensimmäisellä tunnilla keskitytään voiman ja kestävyyden lisäämiseen. Josef ja Jasper mulkoilevat synkkinä suuntaan, mutta en välitä. Kummallakin on muutamia mustelmia ja heidän olemuksensa huokuvat nöyryytystä. Ohjaaja laittaa meidät juoksemaan neljän ryhmissä. Joudun samaan ryhmään heidän kanssaan. Lisäksi ryhmässä on Madelein. Hän on ollut Akatemiassa, melkein yhtä kauan kuin minä. . .

Rasavilli edistyy hitaasti, mutta edistyy kuitenkin. Tarinaan mukaan on tullut Madelein, joka on Rosen koulutusryhmässä. Sekä aiemmassa pätkässä mainitut Alissan sisaret Adele ja Andrea.

. . .Taivun kaksinkerroin tasaamaan hengitystäni. Muutamia oppilaita parveilee ympärilläni. Jotkut taputtavat selkääni toiset onnittelevat. En alkuun tajua, mistä he puhuvat, kunnes katson tulostaululle. Minulla on ryhmän paras aika ja samalla paras, mitä olen ikinä juossut. Madde hölkkää viivan yli puuskuttaen melkein kaatuu maahan uupumuksesta. Ympärilläni kaikki muutkin näyttävät väsyneiltä ja hengittävät raskaasti. Etsin katseellani  Jasperia ja Josefia. Näen heidän raahustavan eteenpäin puolessa välissä kenttää toisiinsa tukien. Hymähdän ja lähden etsimään juomapulloani. . .

(Pätkät on otettu vaan sieltä täältä, eivätkä siis ole välttämättä järjestyksessä)   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti