. . . Sujautin kirjan merkin kirjani väliin ja menin avaamaan ovea. Äiti seisoi vaivaantuneena ovella kasvot punaisina. ”Mitä nyt”, sanoin sillä halusin lukea kirjani loppuun. ”No me ajattelimme isäsi kanssa...”
”Isäpuoleni”,korjasin välittömästi. ”Isäpuolesi kanssa”, äiti jatkoi,”että voisit mennä vähäksi aikaa mummosi luo kun meillä on vähän hankala tilanne kotona”. Viimeksi kun äiti oli sanonut meillä olevan hankala tilanne kotona hän ja isä olivat eroamassa. Katsoin siis epäilevänä äitiin, mutta kun näin hänen surkean ilmeensä sanon:”Joo, kyllä mä voin lähteä”. Äiti näytti helpottuneelta ja lähti oveltani mutisten jotain sen suuntaista, että menisi soittamaan muommolle.
Rakastin mummoa. Hän oli ihana ja homaavainen. Kaikkein tärkeintä minulle hänessä oli se, että hän huomasi minut. Hän saattoi soittaa vain kysyäkseen mitä minulle kuului ja saattoi tulla yllätysvierailulle vain koska halusi nähdä minut. Kun äiti soitti mummolle hän oitis lupasi ottaa minut luokseen ja sanoi, että minä saisin olla hänen luonaan niin kauan kun halusin. Lähtisin ylihuomenna.
Olin palavassa talossa. Olin huoneessa jossa ei ollut ikkunoita ja ainoa 0ovi oli lukossa, enkä saanut sitä millään auki. Yritin hajottaa oven, mutta se oli liian kestävä. Liekit levisivät oveen. Peräännyin huoneen nurkkaan, mahdollisimman kauas ovesta. Liekit matelivat lattian poikki. Ne tarttuivat mekkoni helmaan. Yritin tukaduttaa liekkejä, mutta ne vain levisivät. Kipu oli sietämätöntä. Paloin elävältä. Jalkani pettivät ja rojahdin lattialle. Ihmettelin miksen jo herännyt. Tämän täytyi olla unta. Niinhän? Liekit nuolivat minua ja savu oli jo melkein tukahduttanut minut kun kuulin äänen: ”Aikasi on tullut. Minä odotan.”. . .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti